perjantai 26. lokakuuta 2012

Neuvola varattu

(Rv 5+2) Uskalsin soittaa neuvolaan. Neuvola-aika on nyt varattu tiistaiksi 20.11.. Täti laski, että laskettu aika olisi 26.6.2013. Hän kysyi, haluanko saada kotiin "ensikirjeen" postitettuna, ja sanoin että kyllä haluan (edellisestä raskaudesta on kuitenkin sen verran aikaa jo kulunut). Minulle annettiin myös ensimmäisen ultran ajanvarausnumero jo nyt, että sieltä saisi varattua itselleen sopivan ajan hyvissä ajoin. Ensimmäinen ultra lienee joskus marras-joulukuussa, mutta vielä en ole ehtinyt soittaa sinne. Jos kaikki näyttää hyvältä ultrassa, kerromme sen jälkeen lähipiirillekin tästä raskaudesta.

Nyt on muuten ihan kohtalaisen hyvä olo, ainoastaan sellainen infernaalinen väsymys ja kylmyys vaivaavat iltapäivisin. Lounaan jälkeen meinaan nukahtaa töissä tietokoneen ääreen... Oikeasti tuntuu, että tarvitsisin päiväunet, mutta jos sellaiset erehdyn töiden jälkeen ottamaan, en illalla saa sitten unen päästä kiinni enää millään. Yhtenä iltana otti aivoon, kun pyörin sängyssä valveilla ainakin puoli kahteen saakka, ja mies senkun vain tuhisi täysillä vieressä. Sen jälkeen päätin, että en nuku päiväunia, ellei ole ihan pakko.

Eilen illalla hytistessäni taas kylmästä mies kysyi, olenko kipeä. Sanoin, että en usko olevani, ja veikkaan tämän johtuvan vain tästä "tilasta" (asioista ei todellakaan voi tässä vaiheessa puhua suoraan niiden oikeilla nimillä kun lapsi on läsnä). Mies tokaisi, että "aa, avaruusloinen imee sun kaikki energiat". Ja ihan totta, varsinainen avaruusloinenhan se onkin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti